torstai 14. tammikuuta 2021

Pieni lastenhuone / Suunnitelma

Tilasta ei montaa postausta ole viime aikoina ollut. Lieneekö syy ympäri vuorokautinen sotku vai järjestemällisyyden puute... Jokatapauksessa tilaan on nyt tullut muutos - suuri sellainen. 

Myimme ikeasta hankitun kerrossängyn pois. Lapset ovat kasvaneet jo isommiksi, joten erilliset sängyt voisivat toimia ihan hyvin. Saman kohtalon koki ikeasta hankittu pitkä pöytä, kaksi koulupulpettia, verhot ja jopa kattovalo sai lähteä. 

Emme rehellisesti sanottuna jaksaneet lähteä etsimään uusia huonekaluja kovin pitkältä, joten lähin ja ainoa huonekaluliike paikkakunnalla on Jysk. Suunnittelu kahvit porisemaan, muistiinpanovälineet esille ja Jyskin nettisivut auki. 

limfjörden sänky, jysk, componibili, kartell, pieni lastenhuone

Huone on 14 neliötä, joka on asunnon isoin makuuhuone. Ns. rikkonaisia seiniä on tilassa kolme - ikkunaseinä, vaatekaapit sekä oviseinämä. Viimeinen seinä onkin naapuria vasten ja on kantava. Kahdelle lapselle pitäisi tarvittavat toiminnot tilaan mahduttaa - koululaiselle sekä eskarilaiselle. 

Aloitin suunnittelun sänkyjen valinnasta. 

Valintani oli Limfjörden sänkykehikko. Lapsilla ei voi koskaan olla liikaa säilytystilaa, joten muutama henkilökohtainen laatikko, oman sängyn alla, tuo sitä vielä hieman lisää. Hox ! Sänkykehikkoon ei kuulu pohjaa tai patjoja, jotka on ostettava erikseen. Mies tekee itse pohjat, joten valittavaksi jäi enää sopivat patjat. Plus S40 Dreamzonet lähtivät tilaukseen, ja koska niiden puolet ovat kova/puolikova oli hankittava vielä sijauspatjat. 

Sopivia ei Jyskistä löytynyt, joten tein tilauksen Maskun verkkokauppaan, jossa sattui olemaan reilun puoleiset alennusmyynnit meneillään. Matkahuollon toimitettavaksi lähti Stiina petauspatjat

Kaikki koossa 90x200 cm.

Kartellin Componibilit löytyy jo meidän makuuhuoneesta. Jos tila riittää, niin voi olla, että lapset saavat ne yöpöydiksi.

Tällä hetkellä kirjoituspöytiä tarvitaan vain yksi, mutta tulevana keväänä taloudessa onkin jo kaksi koululaista. Silloin viimeistään tarvitsemme niitäkin kaksi. Niiden sijoittelu tilaan on hieman vielä kysymysmerkki.

Jollyroomin verkkokaupasta löytyi Alice & Fox kirjoituspöytä, joka on keveän näköinen ja siinä on yhdistettynä hyllykkö sekä työpöytä - mikä sen parempi vaihtoehto pieneen tilaan, jossa jokainen sentti on käytettävä tehokkaasti hyväksi.
line design, marimekko räsymatto, musta amppeli
Huone on tässä pisteessä vielä hyvin vaalea. Matoksi harkitsin vaikka ja mitä, mutta koska varastostamme löytyy jo Linie Designin Asko mixed matto, niin miksi en käyttäisi sitä. Aivan !

Mainitsin alussa, että myös verhot lähtivät myyntiin. Ajattelin hankkivani Marimekon Räsymatto puuvillakangasta. Ompelen siitä kaikessa yksinkertaisuudessaan pelkät suorat verhot.

Suunnitelma on täysin toteutettavissa, mutta erissä. Luonnollisesti tärkeintä oli hankkia ensin sängyt ja sitten katsotaan, mitä seuraavaksi. 

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että lapsilla ei voi olla koskaan liikaa säilytystilaa. Hyvä sänkykehikko meitäkin palveli pitkään. Yksi hyvä vinkki kaverilta tuli opittua. Nimittäin vuodesuojan käyttö aluspatjan päällä. Tällä tavoin aluspatjan saa säilytettyä hyvässä kunnossa pidempään. Yökastelut, nesteet ja muu lika kuuluu elämään eikä siltä voi välttyä. Onneksi vuodesuoja on auttanut estämän aluspatjan likaantumisen. https://www.suomenlaitostekstiilit.com/tuote/vuodesuoja-90-x-200-cm-koko-patjalle/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenhuoneessa kaivataan näppäriä säilytysratkaisuja ja sitä ei voi olla todellakaan liikaa. Ehkä lasten kasvaessa tarve vähenee ja säilytettävät asiat muuttuu, mutta säilytystilaa on silloinkin oltava.

      Poista